tiistai 7. elokuuta 2012

Frettiaitaus

Lupasin aiemmin postauksen frettiaitauksestamme, ja nyt olisikin aika kertoa pikku frettilästämme tarkemmin. Aitaus rakennettiin frettien omaksi paikaksi, jonne ne voi turvallisesti jättää silloin, kun en itse ole kotona. Aitaus tulee toimimaan ensi keväänä myös pentuaitauksena.
  
Aitauksen materiaaliksi valitsimme 9mm paksua koivuvaneria, koska se oli kaikkein siisteimmän näköistä tarjolla olevista vanereista. Aitaus rakennettiin olohuoneeseen, joten materiaaleilla oli väliä, en halunnut ihan mitä tahansa rumaa häkötystä keskelle olkkariani. Vanerit sahattiin niin, että etuseinän korkeudeksi tuli 102cm, muiden seinien korkeutta ei lähdetty muuttamaan, eli niiden korkeudeksi jäi 122cm. Halusin aitaukseen korkeat seinät, jottei sieltä vahingossakaan pääse kukaan pomppaamaan karkuun. Oviaukosta sahattiin 60cm leveä, jotta minä ja miljoonat siivousvälineet mahtuisimme kaikki samaan aikaan sisälle :P
Levyt maalattiin valkoisiksi, jotta aitaus sulautuisi huoneeseen mahdollisimman saumattomasti.
 
 
                                                               Oven salpa.



Koska asun vuokra-asunnossa, en halunnut ottaa riskiä, että frettien jätökset tuhoaisivat juuri uusittua lattiaa. Siispä hankin aitauksen pohjaksi muovimattoa, joka allastettiin niin, etteivät hutipissat pääse valumaan lattialle tai listojen alle. Suosittelen ehdottomasti, muovimatto on niin ihanan vaivatonta puhdistaa, ja sitä saa vaikka minkä näköisenä. Itse valitsin tällainen puujäljitelmän.



Seinään porattiin reiät, joihin vesipullo kiinnitettiin nippusiteillä. Tätä niksiä voin suositella, pullo pysyy tosi tukevasti!


                                  Seuraavaksi vielä muutama kuva aitauksesta:








1 kommentti:

  1. Wou tuohan näyttää aika hyvältä! Ja varmasti tosi käteväkin tuollainen aitaus. (:

    VastaaPoista