torstai 7. marraskuuta 2013

Täällä ollaan!

Edellisestä blogipäivityksestä on vierähtänyt huimasti aikaa. Syksy on ollut kiireinen, ja häpeäkseni pitää sanoa, että aina välillä en edes muistanut blogin olemassaoloa, vaikka tapahtumia on ollut jos jonkinmoisia. Muutaman henkilön huomautettua minulle, että voisi sitä blogiakin päivitellä, päätin ottaa itseäni viimein niskasta kiinni.

Dara, Rhea ja Demi ovat kaikki kasvattaneet aivan superhienot talviturkit, muutaman viikon päästä on Capital!, jota odottelen innolla. Katsotaan pärjääkö meidän muksut vai ei, ja eipä sillä niin väliäkään. Näyttelyssä pääsee taas pitkästä aikaa näkemään niin ulkomaalaisia kuin suomalaisiakin tuttuja. Sihteeröintejä on taas luvassa, mutta päivällä on onneksi hiukan vapaa-aikaakin, eli ehtii kierrellä näyttelyssä ja höpötellä ihmisten kanssa.

Takana meillä on Iisalmen reissu ja FFF, Dara sijoittui luokkansa kolmanneksi ja Rhea luokkansa ensimmäiseksi, sekä valioitui jälleen. Pienet E-Pic'sit pärjäsivät jälleen hienosti, ja E-Pic's Gormenghast sijoittui jopa parhaaksi junioriksi ja parhaaksi mustaksi soopeliksi. Hienoja muksuja <3 Minun täytyy ehdottomasti kaivella pentusten omistajien ottamia kuvia ja päivittää niitä blogiin. Hassua ajatella, että vielä hetki sitten nuo isot muhkut olivat muutaman gramman painoisia nakkeja. Keväästä tuntuu olevan samaan aikaan niin vähän aikaa, ja toisaalta se taas tuntuu kovin kaukaiselta. On ollut hassua seurata Demin kasvua vierestä, tyttö on aivan puuhkaturkkinen ja hieman pyöreä nyt talven tullen. Kooltaan Demi on isoin tyttö, mitä minulla on koskaan ollut, painoa on hieman vajaa 1,4 kiloa, mikä tuntuu hassulta, koska tytön molemmat vanhemmat ovat pienehköjä. Saisikohan sitä huomenna otettua muutaman kuvan örkeistä blogia piristämään.

Iisalmen reissulla heräsi myös ajatus Tampereen seudun frettiyhdistyksen herättelemisestä henkiin, ja sitä asiaa olemmekin työstäneet mukavankokoisella ihmisporukalla. Tästä varmasti kuullaan myöhemmin lisää :)

Viime viikonloppuna oli Julefrittevitten Tanskassa, jossa olin tuomarina. Kokemus oli hieno ja opettava, ja toivottavasti tulevaisuudessa pääsen vielä johonkin tuomaroimaan. Itse asiassa läpäisin SFL:n tuomarikokeen ja olen nyt virallisesti tuomariharjoittelija. Alkuviikko onkin kulunut aika vaisuissa tunnelmissa, sillä vaikka reissu sujui jouhevasti, söi se silti jonkin verran mehuja. Onneksi tässä on nyt hiukan vapaata, ja aikaa kasailla voimia, kun ei ole sen suurempia menoja.

Minulta on kyselty jonkin verran ensi vuoden pentuasioista. Ensi vuonna meille ei pentuja synny, sillä Ronja sai implantin, ja minusta on typerää alkaa sitä heti poistattamaan, kun pentujen teettämisellä ei kuitenkaan ole mikään kiire. Demikin tulee saamaan keväällä implantin, haluan seurata pari vuotta mihin suuntaan tyttö kehittyy. Lisäksi minulla on jonkin verran yhteisiä kasvatussuunnitelmia ystäväni Lisan kanssa (Pickpocket's Ferrets), jotka vaikuttavat tulevaisuuden pentusuunnitelmiin. Sain myös koulupaikan urheiluhierojakoulusta Tampereelta ja aloitan opinnot helmikuussa. Koulu kestää vain vuoden, joten on minusta ihan hyvä pitää kasvatuksesta taukoa, ja keskittyä ensi vuosi opintoihin. Vaikka noista pikku nakeista oli kauheasti vaivaa, niin kyllä vatsanpohjassa silti kutittelee halu kasvattaa vielä joskus. Pahinta pentukuumetta täytynee mennä lievittämään kasvattajatuttujen luokse, kun heidän pentueensa syntyvät. Osa kasvattajista on jo julkaissut pentuesuunnitelmat, ja ensi kevään pennuista kiinnostuneen kannattaakin olla nyt jo yhteydessä kasvattajiin, mikäli omasta näätäsestä haaveilee.

Jahas, nyt kamera lataukseen, huomenna yritän ottaa kuvia näätäsistä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti