keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Mitä eläinharrastuksesi on sinulle antanut?

Sain kaverin blogissa haasteen kirjoittaa siitä, mitä frettiharrastus on minulle antanut. Ensin mietin, että mitenkähän tätä minulle tärkeää asiaa alkaisi avaamaan näin yhtäkkiä, mutta kaiketi voin kokeilla, kun aikaisemmat haasteet olen vähän niin kuin skipannut, kun "ei ehdi" ja "en osaa" tai jotain sinne päin.




Ensimmäiseksi voisi kaiketi mainita itse fretit, minulle rakkaat perheenjäsenet, jotka suoraan sanottuna ovat minulle tärkeämpiä kuin moni ihminen on koskaan ollut, sen verran erakkoluontoinen olen omalla tavallani, vaikka toisinaan porukassa tai jonkun seurassa viihdynkin. Ensimmäinen fretti, Usva, muutti meille reilu 10 vuotta sitten, ja siitä lähtien olen ollut aivan myyty. Käsittämätöntä kuinka tällaiselle pikkuiselle eläimelle pystyy menettämään sydämensä, ja kuinka paljon rakkautta se osaa antaa takaisin. Frettini ovat auttaneet minua jaksamaan sellaisten asioiden yli, mitä moni ei osaa edes kuvitella.




Toisena asiana ystävät, toki myös piireistä tutut kaverit ja muu frettipoppoo, mutta fretit ja tämä harrastus ovat tuoneet mukanaan paljon äärimmäisen mahtavia ystävyyssuhteita. Ennen kuin aloin olla aktiivisemmin mukana frettipiireissä, oli hetki, jolloin olin hetken aikaa hyvinkin yksinäinen, kun elämäntilanteeni oli melko erilainen sen hetkisten ystävieni kanssa. Lisan kanssa olin tekemisissä jo 2005 vuodesta, mutta oikeastaan Daran tultua 2010 kaikki muuttui, ja pääsin tapaamaan aivan uskomattomia tyyppejä, joista ison osan kanssa olen tekemisissä melkein päivittäin.

Seuraavaksi voisin mainita onnistumisen tunteen. Koen, että olen päivä päivältä kehittynyt harrastukseni myötä monissa asioissa. Tiedonhalu ja into oppia uutta, ovat kulkeneet mukana koko tämän ajan, eikä sitä ajatusta saisikaan koskaan unohtaa mieleisen harrastuksen kanssa. Mietin lähtötilannetta, 14-vuotias, melko herkkä ja hieman erilainen nuori tyttö, joka oli kaiken suhteen kovin epävarma, ja soppaan lisätään äärimmäisen arka, pureva ja temperamenttinen fretinpentu, jonka kanssa jokainen asia on uuden opettelua. Sitten vertaan nykyisyyttä. Tuntuu, että frettien, hybridien ja jopa joidenkin muiden näätäeläinten lukeminen on alkutilanteeseen verrattuna melkein helppoa. Tieto (ja taito) hoidosta, sairauksista, perinnöllisyysasioista, ruokinnasta, pidosta ja käsittelystä tms. on kehittynyt huimasti, ja jatkuvasti sitä oppii uutta. Koen, että minulla on oikeasti pätevyyttä liittyen fretteihin, ja sen perusteella, että moni ihminen mielipidettäni kysyy asiaan tai toiseen, kielii siitä, että en minä muidenkaan mielestä ihan lapsen kengissä voi tässä puuhassa olla. Mitään tähän liittyen en toki sano "kehuskelevalla" asenteella, vaan oikeasti rehellisesti ylpeänä siitä, että kehitystä on oikeasti tapahtunut, ja porukka ei pidä minua ihan pöhkönä (toivottavasti :P). Paljon on sellaista, mitä en tiedä, ja missä muut ovat minua osaavampia.

Onnistumisen tunteen lisäksi voisi nostaa esille kasvatuksen. Kiinnostus kasvatukseen heräsi Daran tultua. Olin Daran sijoituskoti, ja pääsin sitä kautta tutustumaan hyvin läheisesti kasvatukseen Lisan luo. Vaikka luonani on syntynyt vain kaksi pentuetta, olen ollut "kätilöimässä" viiden pentueen syntymää. Ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Daran ensimmäinen pentue näki Lisan luona päivänvalon. Istuin Daran vieressä synnytyksen käynnistyessä, ja olin juuri laittanut viltit paremmin laatikkoon, jossa toivoin sen olevan mukava synnyttää, mutta Dara hätääntyneenä ja minun armottomana lellikkinäni kauhistui tilannetta, ja ehkä kipujakin, ja kiipesi syliini nojaten voimakkaasti minuun. Kaksi kertaa siirsin sen synnyttämään pesään, mutta se kiipesi molemmilla kerroilla takaisin syliin, ja lopulta annoin olla. Ensimmäiset pennut syntyivät syliini. Olin aika kauhuissani, mutta kun ensimmäinen pentu syntyi, heräsi minussa aivan hirmuisen lämmin fiilis. Lisa istui koko ajan lähellä ja neuvoi hellän rauhallisesti, kuinka minun piti toimia. Ihana Lisa, olisinkohan koskaan lähtenyt mukaan tähän ilman häntä, tuskin.

Hiljalleen tutustuin myös muihin liiton kasvattajiin, ja saatuani kasvattajanimen loppuvuodesta 2011 myös tärkeä tukiverkko syntyi. Ilman muiden kasvattajien neuvoja ja tukea en kyllä olisi tähän hommaan lähtenyt, ja aivan pälli olisinkin ollut, jos olisin niin tehnyt. Sen verran monta kertaa olen saanut vertaistukea tai neuvoa tiukan paikan tullen.






Osana "kehitystä" tämän harrastuksen kanssa mainittakoon myös tuomarikoulutus, koska se on ollut oikein mainio ja kiintoisa lisä, kun on halunnut oppia katsomaan frettiä eläimenä uudenlaiselta näkökantilta. Olen myös tuomaroinut ulkomailla, joten ainahan tällaisten tuomarireissujen yhteydessä näkee myös maailmaa :)

Oman onnistumisen lisäksi olen saanut harrastuksen myötä lukuisasti aivan tajuttoman upeita fiiliksiä muiden onnistumisesta. Siitä kuinka joku oppii pärjäämään frettinsä kanssa, vaikka alkuun oli ongelmia, siitä kuinka joku ottaa neuvot onkeensa ja onnistuu niiden avulla, kuinka joku pärjää näyttelyssä vaikkapa ensimmäistä kertaa ja hymyilee ihan super onnellisesti. Erityisesti se, kuinka itse kasvattamien pentujen omistajat ovat kokeneet onnistumisia, mutta jokaisen onnistumisen hetket ovat huippuja, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kai eläinharrastus on tuonut minulle myös kauhean läjän pokaaleja ja ties mitä palkintoja, kun omat mussukat ovat loistaneet näyttelyssä. Onhan sekin aina hieno fiilis ja kokemus, eikai sitä kieltääkään voi. Onneksi en ole kumminkaan kovin kilpailuhenkinen esim. näyttelyiden suhteen, joten eipä se suureemmin nurputa, jos kotiin ei tarvitse kantaa mitään palkintopottia. Eiköhän meillä noita ole jo tarpeeksi muutenkin. Tärkeintä minulle on näyttelyissä se ihana hulina, kymmenet näädät joita pääsee kuikkimaan, kuulumisien vaihdot... ja se, että joskus tosiaan pääsee näkemään yllättyneitä hymyjä, tai onnenkyyneleitä.




Hoh, mitähän vielä. No, englanninkielen taito. Koko kouluajan koin, että englanti on aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa, ja siitä ei kerta kaikkiaan tule yhtään mitään. Sokelsin vähän jotain, ja silloinkin hyvin nihkeästi. Siinä vaiheessa, kun halusi alkaa selvittelemään mahdollisia kasvatusyksilöitä, kasvattajia, fretteihin liittyvää infoa tms. niin oli vähän pakko alkaa opetella, ja muutama kuukausi sitten koinkin hirveän hepulin, kun eräs USA:lainen kaveri hämmentyi, että enkö muka ole asunut koskaan USA:ssa, kun puhun ihan sellaisella tyylillä. Olin kyllä todella fiiliksissä tästä erehdyksestä. Ei sillä, todella monella kaverilla tai ystävällä kielitaito on huipusti parempi, mutta ainakin ole hyvä narraamaan, että puhe sujuu! ;)

Valjaiden ja petien ompelu on myös tämän harrastuksen mukanaan tuomaa, ja siitä tykkään kovasti!

Jos pienen pilkkeen ottaa silmäkulmaan, on eläinharrastus antanut minulle myös kovasti aktivointia, sillä siivoominen ei lopu koskaan (ja yhdistysjutut/näyttelynjärjestäminen tms. pitää toisinaan kiireisennä), ja se on tuonut mukanaan liikaakin tavaraa (ja tilanpuutteen). Kumma mitä kaikkea kymmenessä vuodessa ehtiikin kasaantua nurkkiin :P 

Asioita joita tähän voisi kirjoittaa, on varmasti vielä lisää, mutta tässä olisi listattuna nyt muutamia asioita, joita äkkiseltään pälkähti mieleen.



3 kommenttia: